Lämmin kiitos ja antoisia onnenpäiviä Anitalle!
Jengalaiset päästävät haikein mielin eläkepäiville Lahtisen Anitan, joka on ahkeroinut toimistossamme alusta asti – ja monen työkaverina jo kymmeniä vuosia.
Anita lipsahti markkinointialalle yli 40 vuotta sitten sattumalta. Hän innostui ensin somistamisesta ja päätyi sen pariin Tampereen Sokokselle, jossa tuli pian tehneeksi myös ilmoitusvedosten oikolukua. Se taisi sujua hyvin, sillä muuan yhteysjohtaja kysyi, kiinnostaisiko häntä mainostoimistotyö.
Siitä alkoi yli 40 vuoden matka, jonka aikana Anita on ehtinyt nähdä konkreettisesti alan valtavan teknologisen kehityksen ja muutoksen.
”Tietokoneet tulivat ja letrasetit saivat kuivua laatikkoon, repron litkut joutivat hävitykseen ja korput ja lerput vaihtuivat internetiin ja langattomiin yhteyksiin. Ennen nettiä piti kerrankin ajaa Kouvolaan saakka oikolukemaan matkailuesite. Ja tunnin päästä takaisin!”, hän nauraa.
”Tärkeintä tässä työssä on kuitenkin aina ollut ihmiset ja luovuus. Työkavereita ja asiakkaita on tullut ja mennyt, kohtaamisia on ollut paljon ja jokainen on jättänyt jäljen. On itketty ja naurettu, joistakin on tullut elinikäisiä ystäviä. Maailma ja asiat muuttuvat – ihminen ei niinkään.”
Anitan mukaan työelämän ilmapiiri on vuosien varrella kehittynyt entistä tasa-arvoisemmaksi. Johtaja–alainen-suhdekin on nykyisin inhimillisempi, läheisempi ja ihmistä kunnioittavampi.
”Vaikka itse tekemisessä asiat muuttuvat esimerkiksi tekoälyn myötä edelleen, ovat luovat ihmiset vielä jatkossakin kultaakin kalliimpia!”
”Ihana työkaveri, mutta sitäkin kultaisempi ihminen!”
Työuransa viimeiset kierteet Anita on punonut Jengassa. Yli yhdeksän vuoden mittainen yhteinen antoisa matka on nyt päättymässä, ja edessä ovat ansaitut, vapaat eläkepäivät.
”Jengassa antoisinta on ollut tehdä brändi- ja ilmeuudistuksia ja logosuunnittelua sekä ylipäätään jalkauttaa yrityksen visua logosta kahvikuppiin.”
”Asiakkaista ovat parhaiten jääneet mieleen ne, jotka ovat uskoneet ja luottaneet, kunnioittaneet ja kommunikoineet avoimesti. Niin hyvä kuin huonokin asiakaspalaute on tärkeää ja auttaa kehittymään. Olen tykännyt myös pitkistä asiakassuhteista, joissa ihmiset tuntevat toisensa jo muutenkin kuin vain työasioissa.”
Anitaa on arvostettu Jengassa mieluisana työkaverina, luotettavana ammattilaisena ja ennen kaikkea lämpimänä ihmisenä, joka on jakanut auliisti apua ja kannustusta myös uusille tulokkaille.
”Haluan kiittää lämpimästi Jengaa sekä kaikkia nykyisiä ja entisiä työkavereita. Vielä viisvitosena sain lähteä mukaan innokkaaseen porukkaan oppimaan uusia asioita digimarkkinoinnissa. Kiitos, että arvostitte työpanostani. Kanssanne on ollut hyvä kasvaa ja kehittyä sekä ammattilaisena että ihmisenä. Suuret kiitokset kuuluvat myös kaikille asiakkaille ja yhteistyökumppaneille, joiden kanssa olen saanut tehdä mitä erilaisimpia töitä vuosien varrella. En olisi vielä 22-vuotiaana osannut nähdä tähän päivään.”
”Nyt on hyvä siirtyä palkkatyöstä eläkkeelle tekemään kaikkea sitä, mille ei ennen oikein ole ollut olevinaan aikaa. Aion harrastaa ja haahuilla, urheilla ja unelmoida juuri silloin kun huvittaa tai ryhtyä vaikka toimistomummoksi. Katse on kohti uutta!”