5 huomiota tekoälyn käyttöön kuvatuotannossa

10.11.2025

Tekoäly on viime vuosina mullistanut niin teksti- kuin kuvatuotantoa markkinointiviestinnän maailmassa. Adobe Fireflyn, DALL·E:n ja MidJourneyn kaltaiset palvelut mahdollistavat kuvien ja muiden visuaalisten materiaalien nopean tuottamisen ja myös kuvapankeihin on tullut sekä valmiita tekoälyllä luotuja kuvia että tekoälykuvageneraattoreita.

Tekoälyn käyttöön liittyy kuvatuotannossa muutamia tärkeitä asioita, jotka on hyvä pitää mielessä. Varsinkin silloin, jos kuvia aiotaan käyttää kaupallisesti tai osana yrityksen brändiä.

Tässä blogissa käymme läpi viisi asiaa, jotka kannattaa ottaa huomioon, jos harkitsee tekoälyn käyttämistä kuvatuotannon apuna.

1. Tekoälykuvilla ei ole automaattista tekijänoikeutta

Moni saattaa olettaa, että tekoälyn tuottama kuva on heti “sinun” omaisuuttasi, mutta tekijänoikeus syntyy vain, jos ihminen osallistuu luovasti lopputuloksen tekemiseen. Pelkän kehotteen eli promptin kirjoittaminen ei tähän riitä.

Asia kuitenkin muuttuu, jos kuvaa muokkaa, yhdistelee useita kuvia tai lisää oman luovan panoksesi esimerkiksi lisäämällä yksityiskohtia tai liittämällä sen osaksi isompaa kokonaisuutta. Tällöin tekijällä voidaan katsoa olevan tekijänoikeus lopputulokseen.

Tekoälyn tuottamaa materiaalia ei kuitenkaan koskaan tulisi ajatella valmiina tuotoksina, vaan ennemminkin ikään kuin ideoina ja ainesosina. Kun tämän asian muistaa, tekoälyn tekijänoikeuden kanssa ei pitäisi tulla ongelmia.

Lisäksi on hyvä tarkistaa aina tekoälypalvelun käyttöehdot erityisesti ennen kaupallista käyttöä.

2. Tekoälyn käyttöön liittyy riskejä

Tekoälykuvien hyödyntämiseen liittyy muutamia olennaisia riskejä. Tekijänoikeuden saralla riskinä on tekijänoikeuden rikkominen: tekoäly hyödyntää jo olemassa olevaa materiaalia, minkä takia sen tuotoksessa voi esiintyä muiden tekijöiden tekijänoikeuden alaisia elementtejä.

Samasta syystä tekoäly voi myös luoda kuvan, joka kopio tai muistuttaa rekisteröidyn yrityksen brändiä. Tällöin voi vahingossa syyllistyä tavaramerkkirikkomukseen. Erityisen tarkkana kannattaa olla logojen kanssa, koska tekoäly ei pysty erottamaan rekisteröityä logoa tavallisesta kuvasta.

3. Tekoäly ei taivu brändi-ilmeen tuottamiseen

Brändi-ilmettä ja grafiikoita suunniteltaessa on tarpeen punnita tarkasti tekoälyn hyötyjä ja haittoja. Usein tekoälyn tuotokset ovat liian geneerisiä, jolloin niitä voi olla vaikea valjastaa tuomaan esiin erottuvaa, brändin mukaista ilmettä. ”Liian tekoälymäisen” kuvan käytöllä voi pahimmillaan olla kielteisiä vaikutuksia.

Tekoäly on loistava työkalu luonnosten ja ideoiden visuaalistamiseen – esimerkiksi silloin, kun ohjeistat toista tekijää tai mainostoimistoa siitä, millaista lopputulosta toivot. Voit esimerkiksi tuottaa sanallisen ohjeistuksen tueksi logovariaatioita, väripaletteja, typografiaehdotuksia ja kuvitustyylejä tai etsiä benchmarkeja.

Brändielementit ja logot tulisi viimeistellä aina mieluiten ammattilaisen kanssa. Se on helppo tapa suojata brändiäsi, parantaa erottuvuutta ja varmistaa, että elementit ovat teknisesti käyttökelpoisia: esimerkiksi yhteensopivia värejä, oikeita fonttitiedostoja ja saavutettavia.

4. Tekoälykuvien toistaminen voi olla haastavaa

Kuvatuotannossa tärkeää on visuaalisten elementtien johdonmukaisuus ja toistettavuus. Kun oikeat fontit, värit ja grafiikat ovat tallessa, niitä pystyy hyödyntämään kuvasta ja versiosta toiseen.

Tekoälyn tuottamissa kuvissa haasteeksi voi muodostua se, että niitä voi olla vaikeaa toistaa tai hallita. Esimerkiksi fontit voivat olla rasteroituja kuvia, logot eivät ole vektoriformaatissa tai väripaletit voivat vaihdella kuvasta toiseen. Siksi toistettavuuden ja visuaalisen johdonmukaisuuden varmistaminen vaatii myös ihmisen panoksen.

5. Varmista turvallinen käyttö

Tekoälykuvia voi käyttää turvallisesti, kunhan noudattaa muutamia perusohjeita:

  • Käytä kuvia inspiraationa tai luonnoksina, älä valmiina tuotteina.
  • Muokkaa ja yhdistä sisältö itse, jotta luovuus ja tekijänoikeus säilyvät.
  • Tee tavaramerkkihaku, jos kuva liittyy tuotteeseen, logoon tai brändiin.
  • Tarkista tekoälypalvelun lisenssi- ja käyttöehdot.
  • Halutessasi merkitse kuvan lähde, esimerkiksi “Kuva luotu tekoälyllä (DALL·E)”.

Tekoälyn tuottamia kuvia voi hyödyntää esimerkiksi kuvituskuvina, sosiaalisen median julkaisuissa tai ideoinnin apuna. Logojen ja muiden brändin ydinmateriaalien kohdalla on kuitenkin syytä olla erityisen varovainen ja käyttää ihmisen viimeistelyä.

Kirjoittaja

Susanna Toijanniemi