Fillaristin valtakunnassa typografia ja värit ottaisivat vallan  

Oman twistinsä Jengan visuaaliseen osaamisen tuo AD Tom Unonius, jonka urapolku graafisen alan ammattilaisena on rakentunut itse suunnitelluista CD-levyjen kansista jo 15 vuotta kestäneeksi matkaksi pienissä ja suurissa mainostoimistoissa. Pulpetissa istumisen sijaan käsillä tekeminen on laittanut vauhtia Tomin elämään.  

”Koulutukseltani olen painopinnanvalmistaja ja 3D-animaattori, mutta päivääkään en ole niitä töitä tehnyt, sillä graafinen suunnittelu vei mennessään. Opinnoista minulle kuitenkin jäi takataskuun laaja ymmärrys liikkuvasta kuvasta ja tehosteista.”

Tomin valtakunnassa, unelmien maailmassa elämä täyttyisi rohkeista ja todella visuaalisista ilmeistä. Typografia asuu lähellä porilaisen sydäntä, joten valtikan omistajana hän käyttäisi rohkeasti erottuvia kirjasimia ja värejä.  

Brändi- ja konseptisuunnittelu ovat AD:n mieluisimpia tehtäviä. Niissä saa luoda ja ideoida uutta. Vapaat kädet ja tyhjä taulu, mielessä kunnioitus brändiohjeistoa kohtaan. 

”Konseptisuunnittelussa katsellaan monia asioita eri kulmauksista ja haetaan oivallisinta tapaa visualisoida uusi asia, palvelu tai tuote.”

Jengassa arvostetaan työrauhaa 

Tom kuvailee nykyistä elämäämme digitaalisesti pirstaloituneeksi maailmaksi. Sähköisten palveluiden määrä on kasvanut ja käyttäjäkokemukset muuttuneet niin, että esimerkiksi verkkosivustoja suunnitellaan ja optimoidaan älypuhelimille sopiviksi. 

”Uusia trendejä tulee ja menee, mutta usein puhutaan samoista asioista eri termein. Vaikka tekoäly on lyönyt läpi kunnolla, itse pidättäydyn tekemään markkinointia edelleen ihmisiltä ihmisille.”

Suuri mainostoimisto ei Tomin mukaan ole enää laadun tae, vaan pienemmätkin yritykset ovat nostaneet asemaansa. Jengassa grafiikoiden taituri arvostaa eniten ammattitaitoon luottamista.  

”Jengassa meille kaikille annetaan työrauha ja työtaakkaa ennakoidaan taitavasti.”

Työarjen ulkopuolella Tomin löytää luonnosta lenkkeilemästä tai pyörän selästä. 

”Tällä hetkellä olen fillaristi. Poljen viikoittain maastopyörällä, kaupunkipyörällä tai sorapyörällä. Lisäksi juoksen tätä nykyä paljon ja unelmoin ensimmäisen maratonin taittamisesta.”

Haluatko kuulla lisää?
Ota rohkeasti yhteyttä!

Jätä yhteystietosi ja palaamme sinulle pikimmiten.

Tilaa Jengan uutiskirje
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.