JengaFamily esittäytyy: AD Veli-Pekka suunnittelee vaikuttavia visuaalisia identiteettejä

22.7.2026

Veli-Pekka Lehtonen, AD

Millainen koulutus- ja työtausta sinulla on?

Olen valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista artenomiksi. Opiskelin videotuotantoa, ja lopputyöni käsitteli ohjaamista ja leikkaamista. Lisäksi täydensin osaamistani Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksen Crossmedia-koulutuksessa.

Työurani alkoi videoalan parissa, jossa työskentelin 2000-luvun alkupuolelle saakka. Alan kehittyessä ja digitaalisten toimintatapojen yleistyessä laajensin osaamistani myös digitaalisen tuotannon puolelle. Opiskellessani digitaalista kuva- ja videotuotantoa innostuin graafisesta suunnittelusta, ja vähitellen urani suuntautuikin vahvemmin visuaalisen suunnittelun tehtäviin.

Mikä on ollut urasi kannalta merkittävä oppikokemus?

Sekä onnistumiset että eteen tulleet haasteet ovat olleet tärkeitä oman asiantuntijuuteni kehittymisen kannalta. Onnistumiset ovat vahvistaneet näkemystäni ja antaneet varmuutta omaan tekemiseen, kun taas erilaiset projektit ovat tuoneet arvokasta kokemusta ja uusia näkökulmia.

Ammatillisen kehittymisen kannalta tärkeää on myös alan aktiivinen seuraaminen. Inspiroidun muiden tekijöiden onnistumisista, uusista toteutustavoista ja luovista ratkaisuista, joista saan jatkuvasti uusia ideoita omaan työhöni.

Visuaalisella identiteetillä on suuri merkitys siinä, millaisia mielikuvia yrityksestä syntyy ja kuinka selkeänä sekä luotettavana sen viestintä koetaan.

Miten kuvailisit ydinosaamistasi?

Ydinosaamistani on visuaalisten kokonaisuuksien suunnittelu ja hallinta. Työssäni rakennan asiakkaille visuaalisia ympäristöjä, jotka tukevat heidän brändiään ja toimivat johdonmukaisesti eri kanavissa ja käyttötarkoituksissa. Tavoitteeni on luoda tunnistettavia ja yhtenäisiä kokonaisuuksia, jotka vahvistavat asiakkaan viestintää ja näkyvyyttä.

Keskeisessä roolissa työssäni on myös laaja osaaminen Adoben ohjelmistoista, joiden avulla pystyn toteuttamaan visuaalisia ratkaisuja monipuolisesti eri tarpeisiin.

Minkälaisiin markkinoinnin trendeihin tai työkaluihin olet viime aikoina perehtynyt?

Lyhytvideot ovat tällä hetkellä yksi markkinoinnin kiinnostavimmista ja nopeimmin kasvavista sisällöistä, minkä vuoksi olen perehtynyt niiden suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lyhytvideoissa animoinnilla on tärkeä rooli, ja sen parissa olenkin päässyt syventämään osaamistani viime aikoina.

Kiinnostuksella seuraan myös tekoälyn kehitystä video- ja kuvatuotannossa. Uudet tekoälytyökalut avaavat jatkuvasti uusia mahdollisuuksia luovaan toteutukseen ja prosessien kehittämiseen.

Mikä markkinoinnissa innostaa sinua juuri nyt?

Minua innostaa erityisesti mahdollisuus luoda asiakkaiden tarpeiden mukaisia visuaalisia kokonaisuuksia, joilla on aitoa vaikutusta liiketoimintaan. Visuaalisella identiteetillä on suuri merkitys siinä, millaisia mielikuvia yrityksestä syntyy ja kuinka selkeänä sekä luotettavana sen viestintä koetaan. On palkitsevaa nähdä, kuinka onnistunut visuaalinen suunnittelu auttaa yritystä erottumaan kilpailijoistaan ja tukee tavoitteiden saavuttamista.

Miten näet omat tavoitteesi työelämässä sekä alan tulevaisuuden kehityssuunnan?

Tavoitteeni on kehittää osaamistani jatkuvasti ja päästä toteuttamaan monipuolisia projekteja. Seuraavaksi haluan oppia hyödyntämään tekoälyn tarjoamia mahdollisuuksia niin, että lopputulos on laadukas, luova ja asiakkaan tavoitteita tukeva.

Uskon, että tekoäly tulee muuttamaan markkinointia monin tavoin ja tarjoamaan uusia mahdollisuuksia sisällöntuotantoon. Toisaalta uskon myös, että digitaalisten sisältöjen määrän kasvaessa ihmiset alkavat arvostaa jälleen enemmän myös perinteisiä markkinoinnin muotoja. Esimerkiksi painetut julkaisut ja asiakaslehdet voivat tarjota vastaanottajalle mieleenpainuvamman kokemuksen kuin digitaalinen sisältö. Tulevaisuudessa menestyvätkin todennäköisesti ne toimijat, jotka osaavat yhdistää uusien teknologioiden mahdollisuudet vahvaan luovaan osaamiseen ja monikanavaiseen markkinointiin.

Kirjoittaja

Ella Hirvonen

Ota yhteyttä!

"*" näyttää pakolliset kentät

Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Nimi*
Tilaa Jengan uutiskirje