Nette syttyy asiakasyhteistyöstä

nette

Jengan tuorein vahvistus Nette Kivimäki on kokenut sisältöjen luoja, jonka hyppysissä asiakkaiden sisällöt lähtevät liitoon. Tampereen yliopiston Journalistiikan ja viestinnän tutkinto-ohjelmasta maisteriksi aikoinaan valmistunut Nette hyppäsi Jengassa sisällönsuunnittelun ohella myös projektikoordinaattorin saappaisiin.

Neten monipuoliseen markkinoinnin ja viestinnän työuraan ennen Jengaa mahtuu niin toimittajan työtä Aamulehdessä kuin viestinnän suunnittelua julkisella sektorilla ja kaupan alalla. Jengaan hän siirtyi viestinnän asiantuntijan pestistä messu- ja tapahtuma-alalta, jossa työhön kuului sisältöjen lisäksi myös vaikuttajayhteistyön koordinointia ja yhteistyökumppanuuksien hoitoa. 

Tästä syttyi myös kipinä työskennellä enemmän asiakkuuksien parissa. 

”Olen aina tykännyt asiakastyöstä, ja projektinhallinta on minulle luontaista. Tunsin, että mainostoimistotyössä voisin toteuttaa näitä.” 

Jengassa Neten työpäivät koostuvat asiakasyhteistyöstä, projektien hallinnasta sekä erilaisten sisältöjen suunnittelusta. Projektien parissa työskentelyssä häntä kiehtoo halu päästä parhaisiin mahdollisiin tuloksiin sekä asiakkaiden markkinointihaasteiden ratkaiseminen. 

”Saan onnistumisen tunteen, kun voin tarjota asiakkaidemme ongelmiin ratkaisuja, jotka tukevat tai auttavat saavuttamaan heidän tavoitteensa. Lisämotivaatiota antaa se, kun voin nähdä konkreettisesti työn tuloksen, esimerkiksi datasta.” 

Myös projektityön vaihtelevuus on iso plussa. Asiakkaiden toimialoihin ja projekteihin perehtyminen opettaa koko ajan uutta. 

”Maailmankuvani laajenee tässä työssä paljon, ja opin valtavasti sellaista yleispätevää tietoa, johon en olisi aiemmin kuvitellutkaan perehtyväni. Se on minusta suuri rikkaus.” 

Yksilöllinen asiakaspalvelu on valtti 

Jengassa asiakkaita palvellaan aina yksilöllisesti ja heidän tarpeidensa mukaisesti.

”Haluan pitää kiinni kasvokkaisista kontakteista sekä mukavasta ja helposti lähestyttävästä ilmapiiristä. Maailmassa, jossa tekoäly ja automatisaatio yleistyvät, on tärkeää, ettei asiakaspalvelu ole massatuotantoa. Olisi jatkossakin hyvä vaalia yksilöllistä asiakaspalvelua ja henkilökohtaista yhteydenpitoa.” 

Projektinhallinta on toisinaan melko hektistä, mutta Nette tasapainottaa sitä urheilemalla. Hän päätyikin lentopallon perässä lukioiässä Porvoosta Tampereelle. Vuosien varrelle on mahtunut muutama pelikausi ulkomailla ja yli kymmenen kautta Suomen Mestaruusliigassa.  

”Urheilu on edelleen tärkeä voimavara elämässäni. Sen lisäksi arki pyörii pitkälti ja melko vauhdikkaasti kolmevuotiaan leikki-ikäisen ympärillä”, Nette naurahtaa. 

Haluatko kuulla lisää?
Ota rohkeasti yhteyttä!

Jätä yhteystietosi ja palaamme sinulle pikimmiten.

Tilaa Jengan uutiskirje
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.