Jengan markkinointi siivitti Tampere Aviation Forumia
Business Tampereen kansainvälinen ilmailualan seminaari Tampere Aviation Forum järjestettiin lokakuussa 2025 Alihankintamessujen yhteydessä. Seminaari kokosi yhteen lähes sata alan asiantuntijaa, kunta- ja yrityspäättäjää sekä muita lentoliikenteestä kiinnostuneita.
Seminaarin teemana oli Teollisuus nousee siiville (eng. On the wings of industry). Teemalla haluttiin korostaa ilmailun merkitystä teollisuudelle erityisesti Pirkanmaalla ja sen naapurimaakunnissa, koska Tampere-Pirkkalan lentokentällä on vahvat valmiudet palvella alueellisen elinkeinoelämän kehitystä ja teollisuusyritysten työmatkailua.
Päivän mittaisessa seminaarissa kuultiin puheenvuoroja ilmailualan huipulta. Puheenvuoroissa ja paneeleissa luotiin muun muassa katsausta ilmailun merkityksestä teollisuudelle, ilmailun tulevaisuudesta ja vaihtoehtoisista polttoaineista sekä Tampere-Pirkkalan potentiaalista logistiikan ja syöttöliikenteen solmukohtana.
”Tampere Aviation Forum ei ole meille vain yksittäinen tapahtuma, vaan strateginen kohtaamispaikka. Halusimme nostaa esiin ilmailun merkityksen teollisuuden, logistiikan ja alueellisen elinvoiman mahdollistajana tavalla, joka puhuttelee sekä kotimaisia että kansainvälisiä toimijoita. Siksi tapahtuma järjestettiin syksyn Alihankintamessujen oheistapahtumana”, Business Tampereen Marja Aalto toteaa.
Lisää Jengaa
Jenga toimi Business Tampereen kokonaisvaltaisena kumppanina tapahtuman tuottamisessa ja markkinoinnissa. Suunnittelimme tapahtuman visuaalisen ilmeen ja koordinoimme tapahtumatuotantoa tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa – aina ohjelman käsikirjoituksen kirjoittamisesta tapahtumapäivän koordinointiin.
Toteutimme markkinointikampanjat ja -materiaalit eri kanaviin, kuten alasivun lentoontampereelta.fi:hin, mainoskampanjan LinkedIniin, ulkomainontaan ja digitaalisiin näyttöihin.
Tapahtumamarkkinoinnissa korostui suomeksi ja englanniksi toteuttamamme monikanavainen sisältö. Esimerkiksi LinkedInin orgaaninen sisältö ja mainoskampanjat lisäsivät tietoisuutta tapahtumasta ja keräsivät ennakkoilmoittautumisia, ja artikkeli ja tiedote ansaitsivat medianäkyvyyttä Aamulehdessä ja kansainvälisessä ilmailualan julkaisussa Routes Onlinessa.
Tapahtuma keräsi kiitosta kävijöiltä, ja LinkedInissä alan ammattilaiset jakoivat postauksia tapahtumasta.

Jengan kanssa yhteistyö oli sujuvaa ja aitoon kumppanuuteen perustuvaa. He ymmärsivät nopeasti tapahtuman tavoitteet, kohderyhmät sekä tapahtuman luonteen erityispiirteet pystyen kääntämään ne selkeäksi kokonaisuudeksi eli konseptiksi, joka toimii ja jossa olennaista on vaikuttava sisältö ja laajasti näkyvä markkinointi.
Erityisen arvokasta tapahtumalle oli monikanavainen ja kaksikielinen toteutus, joka tuki tapahtuman kansainvälistä profiilia ja toi Tampere-Pirkkalan roolin osaksi laajempaa eurooppalaista ilmailukeskustelua. Saatu palaute ja osallistujien aktiivisuus osoittivat, että viesti meni perille – ja antoi hyvän pohjan jatkolle!
Marja Aalto, Business Tampereen lentoliikenteen erityisasiantuntija
Haluatko sinäkin markkinointiisi lisää Jengaa?
Lue uusimmat vinkkimme blogistamme ja tilaa uutiskirjeemme
Tilaa uutiskirje
"*" näyttää pakolliset kentät
Lue lisää
Tapahtumamarkkinointi
Markkinointikumppanuus tuo enemmän tehoa MTC Flextekin messunäkyvyyteen
MTC Flextek vauhdittaa teollisuuden liiketoimintaa automaation, työstökoneiden ja kokonaisratkaisujen avulla. Jenga pääsi MTC Flextekin markkinointikumppanina konseptoimaan Konepaja 2026 -messuosaston ja suunnittelemaan markkinointia messujen ympärille.
Lue lisää
Markkinointiviestintä
Suunnitelmallisella sisältömarkkinoinnilla näkyvyyttä Nokasin palveluille ja käteisen käytölle
Nokas on arvologistiikan ja rahankäsittelyn erikoisosaaja, joka helpottaa, tehostaa ja turvaa asiakkaidensa käteishallintaa ja -liikennettä monipuolisilla palveluilla.
Lue lisää
Digimarkkinointi
SEO:lla ja somemarkkinoinnilla lisää laadukkaita konversioita
Ravintola Astor on ihastuttanut tamperelaisia ravintolakävijöitä jo yli 30 vuoden ajan. Tampereen sydämessä, Keskustorin laidalla sijaitseva ravintola on tullut tunnetuksi sukupolvelta toiselle klassikkoannoksistaan, sesongin inspiroimista mauistaan ja mutkattoman ensiluokkaisesta palvelustaan.
Lue lisää