Mennyt syksy oli muutosten aikaa. Jengan pitkäaikainen AD Jari lähti viettämään ansaittuja eläkepäiviä, joten tyhjäksi jääneet saappaat oli täytettävä. Onneksi haaviimme tarttui ehta kultakimpale, kun erinomaisella visuaalisella silmällä siunattu markkinoinnin moniosaaja Juho Pietilä siirtyi Jengaan AD:ksi lokakuun lopulla.

Juho on työskennellyt markkinointiviestinnän parissa pitkään, ensin in-house-markkinointia tehden ja sen jälkeen mainostoimistopuolella graafisena suunnittelijana Trust Creative Society Oy:ssä. Vaikka visuaalinen paketti on Juholla vahvasti hallussa, osaamisalueisiin lukeutuvat myös muun muassa animointi ja koodaus.

Markkinoinnin ja mainonnan ohella mieheltä löytyy taustaa pelialalta lähes vuosikymmenen verran: Juho toimii ystäviensä kanssa perustamassa Ifelse Media -pelistudiossa graafikkona. Porukan käsialaa on esimerkiksi kehuvia arvioita saanut Sword & Glory -mobiiliroolipeli.

Jengassa Juho viihtyy omien sanojensa mukaan erinomaisesti. Idearikasta mutta turhankin nöyrää AD-velhoa on hankala saada kehumaan itseään, mutta lopulta hän mainitsee omaksi vahvuudekseen juuri monipuolisuuden.

– Tykkään siitä, että päivittäisen tekemisen kirjo on laajaa. Sekin on kiva, että asiakkaat ovat keskenään erilaisia ja vaihtelua riittää.