Konsepti- ja kampanjasuunnittelu Erottuva kampanja liikuttaa asiakkaitasi 

Haluatko kampanjallesi konseptin, joka tuottaa konkreettisia tuloksia?

Suunnittelemme luovia ja tuloksellisia markkinointikampanjoita, jotka liikuttavat kohderyhmiäsi. Ideoimme kampanjakonsepteja, jotka rakentuvat vahvojen ideoiden ympärille ja toimivat saumattomasti eri kanavissa. Teemme kampanjoista juuri yrityksellesi sopivia – olipa kyseessä sitten tuotelanseeraus, sesonkikampanja tai brändin tunnettuuden kasvattaminen.

Miksi tarvitset ammattilaisen suunnittelemaan kampanjasi?

  • Vaikuttava kampanjakonsepti erottuu massasta ja jää mieleen: erottuakseen massasta kampanjasi tarvitsee ainutlaatuisen näkökulman ja oivaltavan idean.
  • Taitava toteutus sekä viestin että visuaalisen suunnittelun osalta herättää konseptin henkiin.
  • Toimiva kampanja on yhtenäinen kaikissa kohtaamispisteissä, mutta huomioi kunkin kanavan erityispiirteet.

Miksi Jenga?

Suunnittelemme kampanjat tukemaan liiketoimintatavoitteitasi

Kampanjasuunnittelumme lähtee aina liikkeelle liiketoimintatavoitteistasi. Olipa kyseessä myynnin kasvattaminen, uuden tuotteen lanseeraus tai bränditunnettuuden lisääminen, suunnittelemme kampanjat vastaamaan juuri asetettuihin tavoitteisiin. Konkretisoimme tavoitteet mitattaviksi, jotta voimme seurata kampanjan tuloksellisuutta.

Luomme kampanjakonsepteja, jotka liikuttavat asiakkaitasi

Luova konseptointi on vahvuutemme. Luomme kampanjaideoita, jotka ovat sekä tuoreita että toteutuskelpoisia. Haastamme perinteiset ajattelumallit ja etsimme uusia näkökulmia, jotka puhuttelevat kohderyhmääsi.

Räätälöimme kampanjat ja konseptit tarpeidesi mukaan

Palveluihimme kuuluvat muun muassa:

  • Luovat kampanjakonseptit ja ideat
  • Kampanjan visuaalinen ilme
  • Kampanjaviestit
  • Kampanjamateriaalien suunnittelu ja tuotanto
  • Kampanjan kanavakohtainen räätälöinti
  • Kampanja-aikataulun laatiminen
  • Kampanjan tekninen toteutus eri kanavissa
  • A/B-testaus
  • Tulosten seuranta ja raportointi

Vinkki

Muista, että kerralla ei voi sanoa kaikkea, vaan keskity löytämään yksi merkityksellinen näkökulma tai viesti, joka resonoi kohderyhmässäsi, ja vie se rohkeasti läpi kaikissa kanavissa.

KSBR:n rekrykampanja haastoi ja herätti rakennusalan ammattilaiset

Tartuimme toimeen ja koostimme kampanjasuunnitelman, jonka osia olivat KSBR:n toimialalle keskeisessä Rakennuslehdessä julkaistava printti-ilmoitus ja vahva somemarkkinointi.

Lue lisää

SPT:n tehokas aktivointikampanja

Suunnittelimme SPT:n Google- ja LinkedIn-kampanjaan iskevän informatiiviset mainos- ja postaustekstit sekä animoidut bannerit, joilla yritykset herätetään tiedostamaan tuottajavastuunsa. Google- ja somejulkaisuilla niitä ohjattiin myös verkkosivulle, josta löytyi aiheesta ajankohtaista tietoa.

Lue lisää

Haluatko kuulla lisää?

Ota yhteyttä ja aloitetaan vaikuttavan kampanjakonseptin suunnittelu!

"*" näyttää pakolliset kentät

Nimi*
Tilaa Jengan uutiskirje
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.