Elämme sisältöjen kultakautta
Markkinoinnissa alkoi sisältöjen kultakausi sinä hetkenä, kun markkinointiväki hoksasi, että…
Asiakas tekee suuren kaupan kolme kertaa todennäköisemmin, kun hän saa myyjältä informaatiota, joka auttaa ostopäätöksen tekemisessä.
Gartner 2019
Myyjät ovat tienneet asiasta jo pitkään. Hyvä konsultoiva myyjä auttaa asiakasta eri vaiheissa asiakassuhdetta. Hän kuuntelee tarkkaan ja vastaa olennaisiin kysymyksiin jopa ennen kuin asiakas ehtii niitä kysyä. Asiantunteva ja luotettava myyjä johdattaa asiakasta lempeästi kohti ostopäätöstä.
Vihdoinkin tämä sama ajattelu on tullut myös markkinointiin, joka ottaa oppia parhailta myyjiltä. Kun myyjät kohtaavat asiakkaansa yleensä yksi kerrallaan, tekee sisältömarkkinointi samaa laajemmassa mitassa. Kohderyhmille ja asiakkaille tuotetaan heille aidosti hyödyllistä sisältöä esimerkiksi verkkoartikkeleina, blogeina, ekirjoina ja videoina.
Sisältöjen tekemisen lähtökohtana on miettiä, millaisista sisällöistä olisi asiakkaalle hyötyä eri vaiheissa asiakaspolkua. Mikä asiakasta liikuttaa ja kiinnostaa työpäivän aikana? Mitä kysymyksiä hänellä on? Näihin pohdintoihin löydät parhaiten vastauksen kysymällä asiakkailtasi, mutta helpointa on aloittaa myyjistäsi. He tietävät hyvin, mitä asiakkaat kyselevät asiakaspolun eri vaiheissa.
Sisältömarkkinointi palvelee siis sekä asiakkaitasi että myyntiä. Huolella tehdyn sisältömarkkinointisuunnitelman ansiosta sisältöjä ei tarvitse improvisoida lennosta, vaan sinulla on selkeät raamit, joita seurata. Suunnitelman avulla tiedät, mitä sisältöjä tarvitset, kenelle niitä kohdistat, mitä kanavia kulloinkin käytät ja milloin julkaiset sisällöt.
Miten sisältösi huomataan?
Hiotuinkin sisältö menee hukkaan, ellei sitä löydetä. Avuksi rientää Google. Jotta sisältö nousisi esiin hakutuloksissa, sen täytyy vastata asiakkaasi etsimää tietoa ja hakutermejä. Tässä auttaa hakukoneoptimointi, jonka yhteydessä luodaan myös selkeä polku sisällöstä yhteydenottoon, tarjouspyyntöön tai muuhun haluamaasi toimintaan.
Asiakkaasi viettävät sosiaalisessa mediassa useampia tunteja päivässä, joten siellä on tehokasta lisätä sisältöjen näkyvyyttä. Tarjolla on useita eri kanavia: Facebook, Instagram, LinkedIn, YouTube, Twitter… Kullakin kanavalla on oma vahvuutensa ja erikoisuutensa. Ammattilaisten avulla löydät oikeat alustat ja saat panostuksillesi parhaan vastineen.
Data on loistava renki. Työkalujen, kuten Google Analyticsin, käyttö auttaa seuraamaan markkinointitavoitteitasi. Jos jokin sisältö tai sisältötyyppi toimii erityisen hyvin ja joku erityisen huonosti, kannattaa suunnitelmaa säätää datan ja aiempien kokemusten pohjalta. Sisältömarkkinoinnin suunnitelma joustaa ja elää asiakkaidesi mukana.
Elämme sisältöjen kultakautta, joten kilpailu näkyvyydestä on kovaa. Sisältömarkkinointi on investointi myyntityöhön ja sen tavoitteena on maksaa itsensä takaisin uusina liideinä, nopeampina kauppoina ja parempana asiakaskokemuksena.
Pauliina Frend
Strategi, yrittäjä
Jenga Markkinointiviestintä