Viisi syytä ottaa videot osaksi sisältömarkkinointia
Sisältömarkkinoinnista tulee monelle edelleenkin ensimmäiseksi mieleen yrityksen blogin päivittely ja ylläpito. Tuloksellinen sisällöntuotanto on kuitenkin jo pitkään vaatinut myös vahvaa visuaalisuutta, jota edustavat etenkin digikanavissa pyörivät videot. Seuraavassa muutama seikka, joiden vuoksi sinunkin kannattaa hyödyntää sisältömarkkinoinnissa videoiden vetovoimaa.
1. Video välittää paremmin tunnetta
Video herättää viestisi aiheen eloon ja antaa sille kasvot. Videolla voit vaikuttaa katsojaasi monella eri tasolla. Esimerkiksi, jos videosi kertoo ensisijaisesti yrityksestäsi, voit yhdistää tarjoamaasi informaatioon myös tunteita ja fiilistä. Näin vaikutat tehokkaasti yrityksesi herättämiin mielikuviin ja tunnetiloihin. Videolla voit kertoa asioista juuri sillä tyylillä, joka palvelee yrityksesi markkinointistrategiaa.
2. Videoon sitoudutaan paremmin
Videot ovat Hootsuiten blogin mukaan tutkitusti somen sitouttavin postaustyyppi. Ne eivät ainoastaan herätä katsojan huomiota vaan myös sitovat tämän paremmin sisällön ääreen. Lisäksi aivot sisäistävät videomateriaalista viestejä nopeammin kuin pelkästä kuvasta ja tekstistä.
Vinkki!
Usein videoita katsotaan myös ilman ääniä, joten niihin on hyvä lisätä tekstitykset. Näin katsoja saa helpommin juonesta kiinni ja todennäköisemmin katsoo videota pidempään.
3. Saat käyttöösi uusia markkinoinnin mittareita
Tulosten mittaaminen on tärkeää erityisesti maksetussa somemainonnassa. Esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa saat käyttöösi videoon sitoutumisesta kertovia mittareita. Facebookin määrittämiä mittareita ovat esimerkiksi:
- Kolmen sekunnin videon toistot
- ThruPlayt (videota katseltu 15 sekuntia tai enemmän)
- Prosenttiosuudet videon toistosta
- Videon keskimääräinen katseluaika
Mitä useammalla tavalla mittaat markkinointisi tuloksellisuutta ja sitouttavuutta, sitä paremmin voit myös määrittää jatkotoimenpiteet toimenpiteiden tehostamiseksi.
4. Hunajaa hakukonenäkyvyydelle
Google tykkää, kun sivuillasi on videoita, joten sinunkin tulisi tykätä. Hakukoneessa pärjäämistä edistää se, että verkkosivuiltasi löytyy monipuolista sisältöä. Mitä monipuolisempaa sisältösi on, sen todennäköisemmin ja pidemmäksi aikaa kävijä jää sitä katsomaan. Tämä taas kertoo Googlen algoritmeille, että sivustosi sisältö on tutustumisen arvoista, mikä vaikuttaa positiivisesti hakukonenäkyvyyteesi.
5. Videolle löytyy monta käyttötarkoitusta
Laadukas video ei ole markkinoinnissa kertakäyttötavaraa vaan monikäyttöinen ja pitkään palveleva elementti. Kuvitellaan, että yritykselläsi on valmiina muutaman minuutin esittelyvideo. Voit postata sen täysimittaisena somekanaviin ja YouTubeen, mutta pienempiin osiin jaettuna sitä voi hyödyntää myös esimerkiksi lyhyempinä maksettuina mainoksina tai visuaalisina verkkosivujen elementteinä. Jo minuutin mittaisesta videosta saat paljon irti!
Kaipaatko apua videotuotantoon?
Jätä yhteystiedot
Lähetä tästä yhteydenottopyyntö.