Poptoimittaja uusilla kierteillä
Jenga vahvisti syksyllä tiimiään pesunkestävällä journalistilla, jolla on vahva ote myös copywriterin töihin. Mikko Aaltonen aloitti työuransa vuonna 1999 Aamulehden kesätoimittajana Tampereella, mutta poikkesi pian lähes 20 vuodeksi pääkaupunkiin.
Helsingissä Aaltonen työskenteli rocklehti Rumbassa ensin uutistoimittajana ja sitten seitsemän vuotta päätoimittajana. Sydän sykki kuitenkin edelleen tekstien teolle, joten lopulta hän jätti hallintohommat ja loikkasi vapaaksi kirjoittajaksi.
10 freelancer-vuoden aikana Mikon vakituisia toimeksiantajia olivat muun muassa Helsingin Sanomat, Kauppalehti, Image ja Markkinointi & Mainonta -lehti. Näiden välissä hän ahkeroi kokoon Otavan julkaisemat arvostetut bestseller-tietokirjat Cheekistä (JHT Musta lammas) ja Suomen hiphop-pioneerista Rähinä-possesta (7 veljestä – 20 vuotta Rähinää). Kalenteriin karttui myös copywriterin työkeikkoja, joiden myötä Mikko innostui suorittamaan Rastor-instituutin (ent. Markkinointi-Instituutti) copywriterin koulutusohjelman.
Palattuaan kotikaupunkiinsa Tampereelle Mikko tutkaili työmahdollisuuksia uusin copy-silmin ja liittyi onneksemme Jengafamilyyn. Nyt muutaman kuukauden jengailun jälkeen hän kertoo viihtyvänsä hyvin.
”Olen oppinut Jengassa parissa kuukaudessa enemmän uutta kuin kenties missään työpaikassani sitten ensimmäisten toimittajapestien: uusista toimialoista ja yrityksistä, konseptoinnista sekä siitä, kuinka mainostoimiston arki pyörii. Vastaus: vauhdikkaasti. Peukaloita ei näissä hommissa tarvitse pyöritellä.”
Vanhaa lukkarinrakkauttaan musiikkijournalismiin Mikko pitää yllä kirjoittamalla yhä satunnaisesti popmusiikista Helsingin Sanomiin sekä arvostelemalla uutuuslevyjä Me Naisiin.